Gran Canaria, maaliskuu 2013

Suomen talvi on pyöräilijän kannalta kaikkea muuta kuin miellyttävä ja olosuhteet asettavat omat haasteet treenaamiselle. Sisätiloissa treenaaminen on ainakin allekirjoittaneelle pakkopullaa ja ulkona pyöräileminen maastossa onnistuu ainoastaan, jos pakkasta ei ole liikaa ja jos lunta ei ole tullut pidempään aikaan, jolloin metsään on tallaantunut kovapohjaisia polkuja. Tämä talvi on ollut molempien asioiden suhteen varsin onnistunut, mutta kukaan ei varmasti voi kieltää, etteikö maastopyöräily olisi parhaimmillaan aurinkoisena päivänä kuivassa ja lämpimässä.

Kanarian saaret ovat olleet suomalaisten suosiossa vuosikymmenet pakettilomamatkojen puitteissa, mutta varsinkin helmi-huhtikuussa Suomen kesää vastaava ilmasto luo hyvät puitteet myös muunlaisiin aktiviteetteihin – tässä tapauksessa pyöräilyyn.

Halpalentoyhtiö Norwegian lentää suoria lentoja Helsingistä ja lennot voi saada hyvinkin edullisesti, kun valitsee oikeanlaiset päivät. Seurueemme päätyi maaliskuun alkuun ja 10 päivän mittaiseen reissuun, jolloin lennot kustansivat karkeasti otettuna noin 400 euroa (meno-paluu). Kohteena oli Gran Canarian saari ja Maspalomaksen alue saaren eteläosasta. Suomesta lähti mukaan maastopyörä omassa laukussa, jonka kustannukset olivat yhteen suuntaan 37 euroa. Pyörän varaus ja maksu on syytä tehdä etukäteen ja ottaa matkalle mukaan kopio kuitista. Pyörälaukkuun saa ladata pyöräilyyn liittyvää tavaraa yhteensä 30 kilogramman edestä, joten pyörän lisäksi laukkuun saa ahdettua kaikkea mahdollista vaatteista työkaluihin.

Habanerojen hankkima ja seuran jäsenille lainattava EVOC:n pehmeä laukku toimi matkalla erinomaisesti. Laukku itsessään painaa noin kahdeksan kilogrammaa, se on tukeva, pyörä on helppo ja nopea ladata laukkuun ja sen siirtely onnistuu näppärästi pyörien sekä useiden eri kohdista löytyvien kantokahvojen avulla.

Pakatessa tein yhden virheen. Viimeisenä purkkina heitin laukkuun TF2:n spray-purkin, joka jäi Suomen päässä turvatarkastukseen ja se poistettiin laukusta. Odottelin laukkua Kanarian päässä reilun tunnin ja kävin lopulta tiedustelemassa Iberian tiskiltä (Espanjan vastaava kuin Suomen Finnair), joka hoiti Norwegianin lentoihin liittyvät asiat, tietoja hävinneestä laukusta. Tietokoneelta löytyi heti tieto, että laukku on edelleen Helsingissä ja sen luvattiin saapuvan seuraavan päivän iltalennolla ja toimitus hotelliin tapahtuisi sitä seuraavan päivän aamulla.

Tässä kohtaa kävi selväksi, että olisin ainakin pari päivää ilman pyörää, joten oli aika tutustua paikalliseen juomatarjontaan, joka oli Suomen hintatasoon verrattuna petollisen alhainen.

Luvattu aamu saapui ja kääntyi iltapäivän puolelle, eikä pyörää näkynyt. Meillä oli auto vuokrattuna koko matkan ajan (vuokra oli hyvin edullinen, yhteensä 170 euroa), joten kävimme iltapäivällä pyörähtämässä lentokentällä tiedustelemassa laukkua. Neuvonnan henkilö oli vaihtunut ja oli kaikkea muuta kuin palvelualtis. Henkilö ei olisi millään halunnut tutkia, mikä laukun kohtalo on ja nosti useamman kerran kädet ylös ja sanoi, ettei mitään ole tehtävissä. En suostunut poistumaan paikalta, vaan intin, että kaksi päivää aiemmin laukun tiedot olivat näkyneet koneelta. Kehotin tutkimaan koneelta ja huokailujen säestämänä laukku löytyi lopulta ja selvisi, että se oli juuri saapunut kentälle kuljettuaan Oslon kautta. Minulla ei ollut passia mukana, joten ajokorttia vastaan pääsin takaisin saapuneiden rahtitavaroiden puolelle ja 10 minuutin odottelun jälkeen EVOC:n värikäs laukku vihdoin saapui erikoismatkatavaralinjalle.

Meillä oli saapumispäivänä minibussikuljetus lentokentältä majoitukseen, koska normaalien matkatavaroiden ohella matkassa oli mukana pyörälaukku ja seurueemme yhden jäsenen golfbägi. Pyörälaukun myöhästymisen jälkeen suunnitelma meni hieman uusiksi, mutta laukku mahtui nipin napin Opel Astraan.

Laukku avautui välittömästi majoituksen terassille ja nopean tarkkailun jälkeen kaikki näytti olevan ainakin pintapuolisesti kunnossa. EVOC:n laukkuun saa pakattua pyörän pienellä harjoittelulla noin puolessa tunnissa, sillä rungosta täytyy irrottaa ainoastaan kiekot ja tanko. Kiekot menevät sellaisinaan sivuilla oleviin omiin taskuihin ja tanko taitetaan rungon myötäisesti. Lisäksi polkimet tulee irrottaa ja kuljettamisen siisteyden kannalta irrotin ketjun paikoiltaan. Ruuvasin takavaihtaja irti, mutta jätin sen roikkumaan vaijerin varaan. Menomatkalla irrotin kiekoista varmuuden vuoksi jarrulevyt, mutta paluumatkalla annoin niiden olla kiinni ja kotona totesin niiden olevan edelleen suorat.

Majoituimme Maspalomas-alueelle bungalow-tyyppiseen ratkaisuun, jossa oli kaksi erillistä makuuhuonetta, olohuone, keittiö sekä kylpyhuone. Käytössä oli oma nurmikollinen etupiha sekä katettu terassi, joten ratkaisu oli hyvin miellyttävä ja pyörää ei tarvinnut raahata monta kerrosta hotellihuoneeseen. Majoituksella oli hintaa 70 euroa per yö.

Pyörän saapumisen jälkeen heti seuraavana päivänä oli ensimmäinen Free-Motion-yrityksen järjestämä retki. Tiedustelin retkien hintoja etukäteen sähköpostilla ja varasin pari matkaa varmuuden vuoksi. Omalla pyörällä singletrack-retkien (teknisimpien) hinta oli 39 euroa ja normaalien retkien hinta 29 euroa. Vuokrapyörällä (Cannondale RZ 120 1) singletrack-reissujen hinta oli 75 euroa ja normaalien retkien 45-59 euroa, joten jo muutamalla reissulla hintaeron saa kurottua kiinni, jos käytössä on oma pyörä. Lainapyörät olivat hyvässä kunnossa ja viimeisen päälle huollettuja, mutta jokainen meistä ajaa varmasti loppujen lopuksi mieluummin omalla tutulla pyörällä.

Ensimmäinen retki oli singletrack-rytyyttely nimeltään Chira Trails, jonka mainostettiin edustavan teknisyydellään tarjonnan vaikeinta kärkeä (4/4). Kuntoluokitukseksi oli laitettu 2/4. Lähtö tapahtui Free-Motionilta, jossa pyörät ladattiin kuljetustelineisiin ja edessä oli vajaan tunnin kestänyt bussikuljetus ylös vuoristoon.

Ylhäällä pyörät purettiin pois telineistä ja varmistin jarrujen ja vaihteiden toimivuuden. Kaikki näytti olevan kunnossa, minkä jälkeen alkoi tiivis tarkkailu – kuka mahtoi olla porukan kovin ajaja? Samasta paikasta lähti kaikki päivän reissut ja Chira Trailsiin osallistui kymmenkunta maastopyöräilijää.

Aloitin alun rauhallisesti ja otin tuntumaa kuivan kelin ajoon, jota olin viimeksi ajanut edellisen vuoden elokuussa. Elokuun puolivälin loukkaantuminen katkaisi ajamisen ikävästi ja pääsin takaisin pyörän päälle vasta marraskuussa eli suoraan mutaisiin syysajoihin. Fiilis ajamiseen oli heti alusta asti aivan tapissa – lämpöä reilut 20 astetta, aurinkoa, kuiva maasto ja odotettavissa teknisiä ja vauhdikkaita singletrack-pätkiä.

Lähtöpaikka oli hulppeissa maisemissa ylhäällä vuoristossa ja aluksi oli poljettavana asfalttia ja helppoa hiekkatietä, joten keskityin ihailemaan maisemia.

Sen jälkeen olikin luvassa ensimmäiset hieman teknisemmät pätkät, joissa yritin pitää innostukseni ja vauhtini kurissa. Maasto oli hyvin erilaista mitä Suomessa ja rakentui lähinnä hiekkapohjalle, jossa oli isohkoa soraa ja teräviä kiviä. Suurin osa kivistä oli irrallisia, joten näiden kanssa sai olla hieman varuillaan varsinkin mutkakohdissa.

Rockgarden sai uuden käsitteen myöhemmin, kun luvassa oli useamman sadan metrin verran pelkkää kiveä, jossa sai olla tarkkana ajolinjojen kanssa. Osa kivistä oli isoja ja teräviä, jotka pysyivät tukevasti paikoillaan, mutta joukossa oli aiempaan tapaan myös irtomateriaalia.

Retken ja itse asiassa koko reissun rankin osuus oli jyrkkä ja pitkä ylämäki, joka ei taittunut ajamalla, vaan sen joutui työntämään. Jalkani olivat aivan tulessa, mutta ylhäällä odottivat jälleen kerran hienot maisemat ja lounastauko. Ahdoin väkisin itseeni leivän, jota ilman opas ei suostunut päästämään minua ajamaan. Leipä ei tietenkään mahtunut Camelbakiini, joten löin sen oppaan reppuun kuljetettavaksi.

Nyt olimme korkeimmalla kohdalla ja luvassa olisi reilusti alamäkeä. Olin pitänyt muita ajajia silmällä ja kartoittanut, ketkä hallitsivat ajotekniikan ja keillä kunto tuotti ongelmia. Useamman ajo oli vakuuttavan näköistä alamäkeen, mutta kukaan ryhmästä ei tuntunut arvostavan ylämäkiä ja ajajat luovuttivat aivan liian helposti.

Valitettavasti vauhdikkaimmista alamäkikohdista ei ole kuvamateriaalia, koska tykitin nämä suu messingillä ilman pienintäkään muistikuvaa siitä, että olisin voinut napsia silloin tällöin myös muutaman kuvan. Mukana oli hyvin paljon edellisten kuvien kaltaista terävää kiveä, joka kulutti renkaita huomattavan paljon. Ja koska jyrkkää alamäkeä riitti, lukkojarrutuksia oli mahdoton välttää ja tarkoituksena oli nauttia ajosta, joten en edes pyrkinyt siihen, vaan annoin pyörän tulla mutkiin reilulla vauhdilla sivuluisussa välittömättä siitä, että kivien ohella ilmaan lensi kuvainnollisesti myös puolet reunanappuloista.

Aivan lopussa oli kuumotusta aiheuttanut äärettömän jyrkkä ässämutkallinen polku, jossa oli jyrkkiä switchbackeja. Tällaisia ei ole Suomessa tullut vastaan, joten muutamassa kohdassa oli pakko ottaa jalka maahan ja yhdessä kohdassa nöyrryin ja talutin pyörää 10 metrin matkan. Ehkä parempi näin, sillä pääsin ehjänä ja onnellisena maaliin. Reitin loppu oli pelkkää rentoa laskettelua asfalttitietä kohti Maspalomasia ja majapaikkaa.

Garmin Connect, Gran Canaria: Chira Trails

Toisena Free-Motionin reissuna valitsin Soria-Veneguera Trailsin. Järjestely oli sama kuin Chira Trailsissa eli pyörä traileriin ja bussilla ylös vuoristoon. Mukana oli kahden eri reissun sakkia, josta teknisesti ja fyysisesti helpompi oli Soria-Veneguera. Alkureissu oli molemmille ryhmille sama, mutta Trails-versiossa oli mukana vaativampia singletrack-osuuksia.

Soria-Veneguera Trailsin pituus oli maltilliset 47 kilometriä, mutta nousumetrejä oli kohtuulliset 930 metriä. Kunnon puolesta pisteytys oli 3,5/4 ja teknisyyden osalta 4/4. Takaraivossa olivat Olli Miettisen opit, miten edellisenä päivänä on syytä ladata vatsalaukku täyteen hiilareita (olutta) ja siten, että aamulla on kylläinen olo (älytön nälkä). Miettinen neuvoo, että mahdollinen aamupala on syytä olla terveellinen ja kuituja välttelevä (kaksi hodaria pekonilla ja kaakaota).

Mukana oli useampi kymmenen ajajaa ja kolme opasta. Heti ensimmäisenä oli vuorossa reilunpuoleinen nousu, joten lähdin varovasti rullailemaan, että sain jalat lämpimäksi ja samalla tutkailin muiden ajoa. Suurin osa porukasta lähti repimään ylämäkeä hirveää vauhtia ja hyytyi puoleen väliin. Rauhallinen aloitus osoittautui hyvän ratkaisuksi, sillä napsin ohituksia tasaiseen tahtiin ja olin ensimmäisellä lepopaikalla ensimmäisten joukossa.

Retken alkupuoli oli käytännössä pelkkää ylämäkeä, hiekkaa, isohkoa soraa ja irtokiveä, joten linjoja sai hieman katsoa, mutta vauhti oli maltillinen, koska mäkeä riitti ja välillä jyrkkyyttä oli reippaanpuoleisesti. Ylämäki nousi mukavasti kärkioppaan peesissä, joka piti yllä kohtuullista vauhtia ja samalla ei tarvinnut tehdä jatkuvia ohituksia.

Ylämäen jälkeen osa tuntui olevan aivan loppu, vaikka tämä taisi olla jo kolmas lepopaikka. Itse suoriudun ennakko-odotuksia paremmin, mutta päätin jatkaa rauhalliseen tahtiin, kun en ollut aivan varma, mitä on vielä luvassa. Tälle reissulle olin varannut mukaan useamman geelin, joista ensimmäisen imaisin tässä mäen päällä. Mukana oli myös Camelbak parilla litralla urheilujuomaa.

Matka jatkui asfaltilla ja ajoimme yhteiseen lepopaikkaan, jossa muut söivät Free Motionilta mukaansa ottaman sämpylän. Itse jätin sen väliin, koska se ei mahtunut reppuuni. Tässä kohtaa olimme noin kilometrin korkeudessa ja takana oli nelisensataa ajettua nousumetriä.

Porukka jaettiin kahteen osaan ja itse suuntasin Trails-osuudelle ilmoittautuneiden mukana kohti hiekka/kivitietä, josta siirryttiin tekniselle singletrack-osuudelle. Kyseisen osuuden jälkeen laskettiin asfalttitietä pitkin yli puoli kilometriä alemmas. Tästä lähti noin sadan nousumetrin asfalttikihnutus, jossa ajoin oppaan peesiin. Opas ihmetteli pariin otteeseen, mihin muut jäivät ja ajoimme ylös lepopaikkaan, johon muut saapuivat hieman myöhemmin. Muutamilla maitohapot olivat vääntäneet naaman ruttuun ja ylämäet olivat kiusallisen näköistä puurtamista kivisillä kintuilla.

Seuraavaksi oli luvassa jälleen erittäin hyvä ja tekninen polkuosuus, jossa sai olla tarkkana jyrkkien mutkien, terävien kallioreunojen ja irtokivien kanssa. Sen jälkeen jatkoimme kivistä hiekkatietä kohti merenrantaa. Saksalainen herrasmies lähti vetämään kohtuullista vauhtia ja mukana oli neljä ajajaa. Naispuolinen opas tuli ohi ja kuittasi, että lisää vauhtia. Tunnustelin jalkoja ja hyvältä tuntui, joten hyökkäsin perään ja ajoin kilpaa kyseisen daamin kanssa seuraavalle lepopaikalle.

Viimeinen koetus oli pitkä nousu reilulla 200 nousumetrillä, johon opas antoi minulle luvan jatkaa yksin matkaa. Päätin kuitenkin odottaa muita ja lähdin edellä mainitun saksalaisherran kanssa kärkeen. Jalat tuntuivat edelleen yllättävän kevyiltä, joten survoin ylämäen maksimivauhtia ja tykitin alamäkikohdat niin paljon kuin Yetin voimansiirto (36×11) antoi periksi. Tulin alas Moganin kylään Trails-reissun nopeimpana ja saksalainen saapui 10 minuuttia ja viimeiset puolisen tuntia myöhemmin.

Soria-Veneguera Trails oli ylivoimaisesti paras ajamistani reissuista ja tarjosi mukavasti ylämäkeä, vauhdikasta laskettelua asfaltilla ässämutkaisilla teillä jyrkkine kurveineen, teknisiä ja vauhdikkaita singletrack-polkuja ja ennen kaikkea upeita maisemia.

Garmin Connect, Gran Canaria: Soria-Veneguera Trails

Yhden lepopäivän jälkeen osallistuin Free Motionin Montane De Tabaibas -reissulle, joka lähti firman omalta parkkipaikalta ja päättyi sinne. Kunto- ja tekniikkaluokitukseltaan se oli 3/4 ja kyseessä oli nousu korkealle huipulle reiluun 400 metriin ja paluu takaisin samaa tietä. Lähtökohdat olivat siis erityisen hyvät – fyysisesti tiukka nousu ja sen jälkeen tekninen vauhdikas lasku. Valitettavasti aamun sähläyksessä unohdin ottaa kameran mukaan, joten tältä reissulta ei tarttunut mukaan ensimmäistäkään kuvaa.

Reissulle osallistui opas ja minä mukaan lukien kahdeksan maastopyöräilijää, joiden kaikkien kanssa olin ollut aiemmilla reissuilla. Tiedostin yhden olevan hyvä laskemaan, mutta yksikään ei ollut vahvimmillaan nousuissa.

Opas antoi luvan ajaa ylös omaa vauhtia ja tällä kertaa en jäänyt kyttäilemään muiden vauhtia, vaan survoin ylämäen reilunpuoleisella vauhdilla. Pyörä ja mies olivat huipulla noin tunnissa, seuraava saapui paikan päälle 20 minuuttia myöhemmin ja matkaa päästiin jatkamaan kolme varttia myöhemmin. Odotus oli ikävän pitkä ja ongelma oli sama kuin muillakin reissulla eli lepotaukoja oli liian tiheään ja osa niistä oli liian pitkiä.

Seuraavaksi oli luvassa saman mäen alaspäin tuleminen ja päätin pistellä sen tulemaan vauhdilla. Viime syksyn kaatuminen ja solisluun katkeaminen eivät kummitelleet takaraivossa ja vauhtia oli paikoittain erittäin kivisellä ja irtopohjaisella polulla parhaimmillaan noin 40 km/h, joten kaatuminen olisi tiennyt hyvin varmaa reissua sairaalaan. Esiin tuli ongelma, jota en ollut havainnut Suomessa. Käteni väsyivät alamäessä aivan tolkuttomasti, kun ne eivät saaneet levätä missään välissä. Etelä-Suomen maastoissa harvemmin pääsee tykittämään pelkkää alamäkeä useampaa kymmentä minuuttia.

Reissu oli nopeasti ohi, mutta kyseessä oli mukava treenipätkä, koska sille ei vaadittu erillistä bussikuljetusta, ylämäki pisti miehen koville ja alamäessä sai hyvää treeniä vauhdikkaisiin laskuihin.

Garmin Connect, Gran Canaria: Montana De Tabaibas

Reissun viimeisellä ajopäivällä päätin jättää maaston väliin ja suuntasin asfaltille. Maspalomasista otin kurssin kohti Mogania, jonne pääsi ajamaan mukavasti rantatietä pitkin upeissa maisemissa ja mukana oli jatkuvaa nousua ja laskua, joten nousua kertyi yhteensä reilut 900 metriä. Tarkoituksena oli pääasiassa nautiskella hienosta kelistä ja menomatka taittui rauhalliseen tahtiin.

Mogan on pieni kylä meren rannalla, joka oli tosin valitettavan täynnä turisteja, joten päätin pitää pienen paussin merenrannalla hieman syrjempänä. Takaisinpäin suuntasin tasaisen rauhalliseen vauhtiin, mutta heti ensimmäisessä ylämäessä ohitin hitaasti ajaneen maantiepyöräilijän. Seuraavassa alamäessä samainen kaveri tuli ohi, kun omasta pyörästä loppuivat jälleen välitykset kesken. Tasaisella osuudella maantiepyöräilijä kurkki useampaan otteeseen taakseen ja otin tämän haasteena. Sama ohittelu jatkui kolmen mäen verran – menin ohi ylämäessä, mutta jäin alamäessä. Viimeiseksi jääneessä alamäessä pysyin peesissä ja tasaisen osuuden jälkeisessä ylämäessä menin ohi, eikä kaveria näkynyt enää sen jälkeen.

Garmin Connect, Gran Canaria: Maspalomas-Mogan-Maspalomas

Reilun viikon mittainen paussi Suomen talveen ja ajaminen Suomen kesää vastaavissa olosuhteissa teki varsinkin päänsisäiselle toiminnalle hyvää. Talvitreeni tuntuu tuottaneen tulosta ja mielenkiinnolla odotan, miten pyörä liikkuu ensi kaudella Suomen metsissä ja kilpailuissa. Tiedostan kuitenkin hyvin, ettei minulla ole pienimpiäkään mahdollisuuksia pärjätä Suomen yleisissä sarjoissa kilpailevien miesten vauhdissa, mutta josko sitä ainakin saisi ajettua kunnialla kauden päätavoitteena olevan Tahkon 120 kilometrin.

– Ville Suvanto