Gran Canarian valloitus maantiepyörällä, huhtikuu 2018

Viime vuonna Habanerot olivat Teneriffalla maantiepyöräilemässä puolen tusinan hengen vahvalla edustuksella, mutta valitettavasti tänä vuonna Kanariansaarten keväiset maantiepyöräilyt suoritettiin yhden miehen toimesta. Ville otti tällä kertaa suunnaksi Gran Canarian ja tukikohta sijoittui Playa de Mogániin, saaren lounasosaan syrjemmäs suurimmista hulinakeskuksista.

Ajankohdaksi valittiin pääsiäinen ja pitkäperjantai pyhittyi matkustamiselle. Ensimmäiselle lämmittelevälle lenkille suunnattiin GC-200:ta pitkin vuoriston kautta länsirannalla olevaan Playa de San Nicoláksen pieneen kylään, jossa hetken aikaa ihmeteltiin kalastajien puuhia ja käytiin syömässä. Tarkoituksena oli suunnata samaa reittiä takaisin majapaikkaan, mutta Pie de la Cuesten ristetyksessä veri veti ylemmäs vuoristoon ja Barranquillo Andrésin kautta Arguineguíneen ja rantaa pitkin takaisin.

Fillarifoorumin Gran Canaria -ketjun perusteella osattiin odottaa katkennutta tietä Tauriton ja Playa de Mogánin välillä. Molemmissa päissä oli verkkoaitoja, mutta nämä pääsi kiertämään, eikä katkennut tienpätkä lopulta ollut kuin parinkymmenen metrin mittainen. Kyseisestä kohdasta mentiin useamman kerran ja yhdellä kertaa aitoja oli korjattu takaisin, mutta ihmiset olivat nopeasti tehneet niihin omat kulkuväylänsä.

1. ajopäivän saldoksi muodostui lopulta 118 km 2600 nousumetrillä.

Seuraavaksi päätettiin ottaa apina selästä ja ajaa saaren paha/hyvämaineinen Valley of the Tears -nousu, jolla on pituutta 12 kilometriä. Kyseessä ei ole yhtäjaksoinen nousu, mutta joka tapauksessa kyseisessä nousussa kivutaan noin kilometrin verran ja parhaimmillaan jyrkkyyttä on reilut 25 prosenttia. Kyseessä ei ole jyrkkyydeltään aivan yhtä brutaali nousu kuin Teneriffan Mascassa, mutta haasteen tekivät suhteellisen jyrkät ja pitkät nousupätkät. Onneksi olin nöyrtynyt ja hankkinut pienemmän 36-eturattaan kaveriksi 11-28-takapakan tilalle 11-32-pakan.

Valley of the Tearsin jälkeen luvassa oli lähes pelkkää laskettelua 35 kilometrin matkan verran 1400 metrin korkeudelta. Ayacatasta alaspäin GC-605-tietä asfaltti oli paikoitellen luokattoman huonossa kunnossa. Kyseistä tietä laskettiin reissun aikana useamman kerran, mutta onneksi jokaisella kerralla säästyttiin rengasrikoilta.

Huonoimpien asfalttikohtien jälkeen asfaltti muuttui loistavaksi ja samalla tie hyvin mutkaiseksi. Kyseisessä laskussa oli silkkaa hupia ajaa autoja ja moottoriajoneuvoja kiinni ja ohi.

2. ajopäivän lenkin pituus oli 95 kilometriä ja nousumetrejä kivuttiin 2600.

Kolmanneksi päiväksi oli speksattu kevyempi lenkki, joka starttasi reilun 30 kilometrin suhteellisen tasaisella rantareitillä San Fernandoon, josta suunnattiin pohjoiseen kohti vuoristoa.

GC-60-tie johdatti jälleen Ayacataan, josta paineltiin takaisin majapaikkaan samaisia GC-605- ja GC-200-teitä kuin edeltävällä päivällä.

Gran Canarian reissu oli samalla ensikosketus ulkoilmassa ajamiseen budjettiluokan Canyon Ultimate CF SL 8.0 -pyörälle, jota on talven yli kiusattu trainerissa. Wattipolkimina pyörästä löytyvät Faveron Assioma Duot.

3. ajopäivällä lenkin pituus oli 101 km 2200 nousumetrillä.

Kolmannen päivän jälkeen jaloissa alkoi hieman painaa ja neljänneksi päiväksi reittirepusta napattiin lyhyempi lenkki. Rantareittiä pitkin ajettiin Arguineguíneen ja GC-505-tietä ylös Barranquillo Andrésiin ja GC-605- ja GC-200-teitä pitkin takaisin.

GC-505:n nousua oli ajamassa moni muukin ja ilmeisesti tämä nosti pientä kilpailuhenkeä, sillä loppujen lopuksi keski- ja NP-wattien puolesta kyseisestä lenkistä tuli reissun tehokkain.

4. ajopäivän lenkin pituus oli 64 kilometriä ja nousua 1300 metriä.

Viides päivä pyhitettiin levolle ja tankkaukselle kuudennen päivän lenkkiä varten, joka oli suunniteltu reissun raskaimmaksi. Edessä olisi 130 kilometriä 3,5 km:n nousulla.

Suunta otettiin jälleen kerran GC-200-tietä pitkin La Aldea de San Nicoláksen kautta GC-210:lle, josta toisella lenkillä käännyttiin Valley of the Tearsille. Nyt kuitenkin jatkettiin eteenpäin.

Presa del Parralillon vesialtaan toiselta puolelta avautui loistava näkymä tiehen, jota oltiin juuri aiemmin tultu. Samalla siinä näkyi Valley of the Tearsin hapottava alkuserpentiini (kuvassa keskellä, klikkaa kuvaa suuremmaksi).

GC-210 oli kaikessa komeudessaan tautisen hyvää nousua upeissa maisemissa. Tätä tietä jatkettiin aina Artenaraan asti, josta jatkettiin eteenpäin GC-210:tä.

Ennakkotietojen perusteella varoitettiin tien olevan katki, mutta oletin, että tästä olisi päässyt jotenkin menemään. Totuus oli kuitenkin toinen ja El Majuelon kohdalla tie oli kirjaimellisesti kokonaan poikki (huomaa ylhäällä punaisella suojalla olevat kaksi työmiestä, jotka antavat mittasuhteet). 180 asteen käännöksen jälkeen polkaistiin takaisin Artenaraan ja otettiin uusi kurssi GC-21:tä pitkin. Myöhemmin käännyttiin GC-150:lle, jonka alkuosa oli erittäin huonokuntoinen.

Tien loppuosa oli selvästi paremmassa kunnossa, mutta valitettavasti vasen polvi alkoi vihoitella ja pistely voimistui matkan edetessä. Tässä kohtiin oltiin kuitenkin jo sen verran lähellä lenkin kohokohtaa eli saaren korkeinta kohtaa Pico de las Nievesiä, että nousu tehtiin hammasta purren.

Pico de las Nieves on hieman alle kahden kilometrin korkeudella merenpinnasta, joten naapurisaareen Teneriffaan nähden Gran Canarian huippu on selvästi matalampi. Teneriffan Teiden huippu kohoaa reiluun 3,7 kilometriin, joskaan asfalttia ei riitä kuin reiluun 2,3 kilometrin korkeuteen.

Pico de las Nieves on kaikessa komeudessaan käymisen arvoinen paikka, josta avautuu hieno avara näkymä alas laaksoon.

Polvi oli tässä kohtaa sen verran ikävässä kunnossa, että nautin loppumatkan käytännössä pelkästä alamäestä.

5. ajopäivän lenkin pituudeksi tuli pienen sakkolenkin myötä lopulta 142 kilometriä ja nousua 3500 metriä.

5. ajopäivän ja polvikipujen jälkeen jouduttiin pitämään yksi ylimääräinen lepopäivä ja 6. ajopäivä pyhitettiin pidemmälle, mutta maltillisemmalla nousulla olevalle reitille.

Alku suunnattiin rantatietä pitkin kohti itää. Alku meni mukavasti, mutta Bahía Felizin jälkeen vastatuuli alkoi olla voimakas. Pahimmissa kohdissa katselin mittarin näyttävän pientä alamäkeä, mutta vauhtia oli noin 20 km/h 300 watin tehoista huolimatta.

Lenkit oli suunniteltu Ride with GPS:llä ja hieman ennen La Goletan kylää oli käynyt reittisuunnittelussa lapsus, jonka myötä muutama sata metriä jouduttiin ajamaan Gravel Grindingin hengessä.

Saaren keliolosuhteet näkyivät myös hyvin, sillä eteläpuolen hellekelit kääntyivät viileämpään ja Agüimesissa koettiin reissun ainoa kevyt tihkusade. Päivän kiipeäminen suoritettiin GC-550-tietä pitkin, josta jatkettiin GC-65:lle ja edelleen GC-60:lle. Lopulta päädyttiin jälleen kerran tuttuun Ayacatan kylään, josta suunnattiin takaisin Playa de Mogániin.

6. ajopäivän ja reissun viimeisen lenkin pituudeksi muodostui 130 kilometriä 2500 metrin nousulla.

– Ville Suvanto