Uutisarkisto: vuosi 2016 - vuosi 2015 - vuosi 2014 - vuosi 2013 - vuosi 2012
Team Orbea – HHCMB aloittaa kaudella 2017
30.11.2016
Habanero Mountainbikers ry:n alaisuudessa toimiva Team Orbea – HHCMB -tiimi aloittaa toimintansa kaudella 2017. Nimensä mukaisesti tiimin pääsponsorina toimii espanjalainen pyörävalmistaja Orbea, mutta tukijoina on myös urheilutekstiilivalmistaja Trimtex, Huoltoliike Tuominen Oy sekä urheiluravinteita valmistava Sponser.
Tiimin ensimmäinen kausi starttaa kolmen ajajan voimin ja maantiellä sekä maastossa kilpailuja tulee ajamaan Samuli Tuominen. Ainakin alustavasti pelkästään maastopuolen kilpailuissa tullaan näkemään uutena jäsenenä seuraan liittyvä Mika Tuominen. Maantiellä nähdään Habanerojen vanha jäsen Juhani Nieminen.
Tiimin tarkoituksena on tähdätä tavoitteellisella harjoittelulla kansalliseen kärkitasoon sekä pyrkiä luomaan ympäristö kehittyville nuorille ajajille.
Tiimin viralliset Facebook-sivut löytyvät osoitteesta: https://www.facebook.com/TeamOrbeaHHCMB
Habanerojen punamusta ulkoilutuksessa Mallorcalla, marraskuu 2016
13.11.2016
Samuli kävi loka-marraskuun vaihteessa Mallorcalla pyörittelemässä kampia maantiepyörällä. Mukana vetojuhtana oli Team Evocin ”karvainen kapteeni” Henkka – pysyikö Samuli peesissä, vai oliko luvassa kotimatka häntä koipien välissä? Entä selviytyivätkö pojat padelista voittajina tyttöjä vastaan?
Habanerojen punamusta ulkoilutuksessa Mallorcalla, marraskuu 2016
Ensipolkaisut Fiskarin poluilla, elokuu 2016
4.10.2016
Ville kävi elokuun loppupuoliskolla katsastamassa paljon puhetta aiheuttaneet Fiskarin kylän Fiskars Village Trail Centerin maastopolut. Päivästä jäi paljon hyvää käteen ja odotukset ensi vuoden suhteen ovat korkealla – raportissa kuvien kera kokemuksia.
Tartun massamarathonissa, syyskuu 2016
21.9.2016
Mika kävi ajamassa Virossa Tartu Rattamaratonin, johon osallistui tänä vuonna noin 7500 maastopyöräilijää ja 89 kilometrin päämatkallekin peräti yli 2600. Matkaraportista löytyy pikaiset mietteet kilpailusta ja Tartusta paikkana.
DH-kilpailu Meri-Teijolla 14. elokuuta
5.8.2016
Meri-Teijon laskettelukeskuksessa ajetaan Habanerojen järjestämä DH-kilpailu, joka on samalla Suomi Cupin osakilpailu. Varsinaisen kilpailupäivän aamuna klo 9-12 välisenä aikana ovat viralliset harjoitukset, joiden jälkeen ajetaan klo 13 lähtien aika-ajot ja näiden jälkeen noin puoli tuntia myöhemmin kilpailulaskut. Edeltävänä, 13. päivänä hissit pyörivät klo 10-18 välisenä aikana epävirallisten harjoitusten merkeissä.
Kilpailuun osallistuminen päättyy torstaina 11. päivä ja osallistumismaksu on 25 euroa. Jälki-ilmoittautuminen tapahtuu kilpailupaikalla, ja hinta on 30 euroa. Hissilipun saa ostettua paikan päältä – yhden päivän lippu kustantaa 15 ja kahden päivän 25 euroa. Maksu käteisellä ja tasarahalla.
Paikan päältä löytyvät suihku- ja WC-tilat, ja lisäksi kahvio tarjoaa pienimuotoisesti makeaa ja suolaista purtavaa.
Tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta löytyvät kilpailukutsusta: http://www.mountainbike.fi/vauhtijaosto/dh-meriteijo2016kisakutsu
Petterille DH-kultaa ja Jesselle DH-pronssia
26.7.2016
Habanerojen Petteri Leivo on voittanut alamäkiajon SM-kultaa, Jesse Elolle M18-sarjan pronssia.
Petterin aika 53,72 sekuntia oli suvereeni, sillä toiseksi tullut HyPyn Mika Sukanen jäi yli kahdella sekunnilla. Hopea- ja pronssimitaleista käytiin tiukka kamppailu, sillä sijat 2.-4. ratkesivat kuuden sadasosasekunnin marginaalilla. Pronssille ajoi lopulta KAF:n Visa Linnala.
Petterillä on ollut ”suora putki” kirkkaiden mitalien osalta, sillä hän voitti kultaa vuonna 2013 M16-sarjassa ja kahtena seuraavana vuonna M18-sarjassa.
Petterin kommentit kilpailusta:
”Pitkäaikainen unelma on saavutettu! Ei käynyt mielessä vuonna 2012, kun kävin harrastesarjassa kisoja koittamassa, että jonain päivänä olisin itse edes lähellä Suomen kärkeä. Saatikka vuonna 2011, jolloin homma varsinaisesti alkoi, kun jäykkäperällä ryskytettiin ensimmäisiä kertoja Teijon rinteitä alas. Mutta toisin kävi!
Kyllä siihen on töitäkin tehty ja täytyy kiittää isosti kaikkia tukijoita, jotka ovat alusta asti uskoneet ja kannustaneet! Kiitokset siis Specialized, Raispo, Motonet, Extreme Sports Finland sekä Meri Teijo Ski & Action. Erityiskiitos täytyy antaa heti vanhempien jälkeen varmaan merkittävimmälle tekijälle, Samuli Mattilalle. Samuli vei ajamaan eri paikkoihin, haastoi aina ajamaan ihme linjoja, kannusti lähtemään ekoihin kisoihin ja piti homman haastavana, mutta hauskana. Suomen mestaruus on iso juttu, kiitos!”
Jesse Elon M18-sarjan pronssi irtosi ajalla 1:04,17. Sarjan voiton vei SLADIn Oskari Vuori ajalla 0:59,03 ja hopean TaBC:n Aapo Soukkio ajalla 1:01,52.
Habanerojen Aleksi Kuitunen on aktivoitunut uudestaan ajamisen saralla ja 10 vuotta sitten Pohjoismaiden mestaruuden M16-sarjassa vienyt konkari nappasi harrastesarjassa kolmossijan ajalla 1:02,76.
Tulokset: https://drive.google.com/file/d/0BzF-06gu1c0IRHBKY0VDSXQ3bEU/view?pref=2&pli=1
Vilpulle SM-hopeaa XCO:sta
25.7.2016
XCO-luokan Suomen mestaruuskilpailu käytiin Vantaan Korsossa sunnuntaina 24. heinäkuuta. Salolais-turkulaisesta Habanero Mountainbikersista kilpailuun osallistui Vilppu Räsänen M12-sarjassa. Vilppu ajoi kilpailussa upeasti toiseksi ja pokkasi näin ollen SM-hopeaa. 7,6 km:n matka taittui aikaan 29:32. Sarjan voittoon ajoi Korson Kaikua edustava Veeti Jalonen ajalla 29:07 ja kolmanneksi OP-P:n Joel Salmela ajalla 29:42.
Vilpun kommentit kisasta:
”Parin viikon kilpailutauko takana ja menohalut olivat aamulla kohdallaan. Rata oli mukavan oloinen ja siinä oli muutama teknisesti haastava pätkä. Heti lähdön jälkeen letka venyi mukavasti ensimmäisessä nousussa ja ruuhkaa ei tullut kivikkopolulle siirryttäessä. Meitä oli kolmen porukka, joka pääsi irtautumaan muusta porukasta. Veeti (Jalonen) pääsi hiljalleen karkaamaan, mutta Joelin (Salmela) kanssa oli sitten vääntöä viimeisen kierroksen puoliväliin asti. Sen jälkeen sain runtattua loppuosuudelle turvallisen oloisen etumatkan. Maaliin poljin toisena ja fiilis oli upea. Veeti voitti 25 sekunnilla ja Joel jäi minusta 10 sekuntia.”
Märy 12H -tapahtuma peruttu
13.7.2016
Joudumme valitettavasti perumaan tämän viikon lauantaille (16. heinäkuuta) ilmoitetun Märy 12H -tapahtuman vähäiseksi jääneiden ennakkoilmoittautuneiden takia. Pahoittelemme tapahtunutta niille, jotka ehtivät ilmoittautua tapahtumaan. Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä kaikkiin ennakkoilmoittautuneisiin.
Mallorcalla maantiepyörällä, kesäkuu 2016
20.6.2016
Habanerojen Ville vaihtoi maastopyörän maantiepyörään ja kävi tutustumassa neulansilmämutkiin ja ylämäen hinkkaamiseen Mallorcalla. Reissuraportista löytyy tietoa parista eri ajetusta reitistä, majoittautumisesta sekä myös pieni sana liikennekäyttäytymisestä ja -järjestelyistä.
Märy 12H järjestetään 16. heinäkuuta
3.6.2016
HUOM! Tapahtuma on peruttu!
Habanero Mountainbikers ry järjestää Salon Märynummella 16. heinäkuuta 12 tunnin maastopyöräilykilpailun. Vaikka kyseessä on kilpailu, tapahtuman luonne tulee olemaan viime vuoden tavoin rento ja lauantaipäivän aikana ajamisen lomassa voi viettää aikaa muiden harrastajien kanssa tai vaikka käydä pulahtamassa kilpailukeskuksen läheisyydestä löytyvässä lammessa.
Kilpailuaika on klo 9:stä klo 21:een ja tällä ajalla lasketaan ajetut kierrokset. Kilpailuun voi osallistua joko yksinään tai kahden henkilön joukkueena, joista aina vain toinen on ajamassa. Kahden hengen kilpailussa lasketaan molempien ajajien kierrokset yhteen.
Kilpailukeskuksena toimii Hehkun maja Märynummella, joka on hyvien kulkuyhteyksien varrella vain parin kilometrin päässä Turku-Helsinki-moottoritiestä. Kilpailukeskuksessa tapahtuu kierrostenlaskenta ja tarjolla on pienimuotoista ruokahuoltoa, WC:t, suihkut ja mahdollisesti myös pyörien pesupaikka. Kilometrin päässä sijaitsee kyläkauppa.
Ennakkoilmoittautuminen tapahtumaan päättyy 12. heinäkuuta klo 23:59 ja tällöin osallistumismaksu on 20 euroa per henkilö. Jälki-ilmoittautumisen hinta on 30 euroa.
4-7 kilometrin mittaisen radan merkkaus tullaan tekemään perjantai-illalla. Lopullinen rata tulee tarkentumaan lähempänä tapahtumaa.
Tarkemmat tiedot kilpailuohjeesta.
G-Form Enduro WarmUpin tulokset julkaistu
7.5.2016
Endurokausi 2016 pyörähti tänään käyntiin Meri-Teijon laskettelukeskuksessa. Upean kevätsään saattelemana paikan päälle oli saapunut lähes 200 maastopyöräilijää, mukaan lukien mittava määrä Habaneroja.
TVC:tä edustanut Matti Lehikoinen oli päivän kiireisin ja vei voiton ajalla 18:15,64. Habanerojen Petteri Leivon hyvä vire on säilynyt talven yli ja toinen sija napsahti ajalla 18:56,42. Kolmanneksi sijoittui Jarmo Valtonen ajalla 19:16,95.
Jesse Elo näytti vahvaa osaamistaan nuorten sarjassa, jossa hän nappasi voiton itselleen ajalla 20:44,75, joka riitti yleisessä sarjassa hienosti 17. sijalle.
Junioriosastolla Habanerojen Joonas Lehto sijoittui toiseksi ajalla 13:11,19 ja jäi kärkisijasta reilulla minuutilla. Samassa sarjassa ajanut Johan Sandell oli neljäs ajalla 14:31,00.
M40-ikämiessarjassa ajoi Kim Hellman, jonka 22:40,87-aika riitti kahdeksanteen sijaan (yleisessä 60.) ja Ilari Koivusalo, joka sijoittui 13. ajalla 23:46,31 (yleisessä 87.).
Yleisessä sarjassa ajoi lisäksi Santtu Kivelä (90. sija ajalla 23:53,68) sekä hylkylistalle joutuneet Atte Atrava ja Jarno Reiman.
Harrastesarjassa ajanut Henri Sandell sijoittui kahdeksanneksi ajalla 21:29,00.
Junnujen Bike Academy 2016 järjestetään kesäkuussa
28.4.2016
HHCMB ry järjestää nuorille suunnatun alkeiskurssin 1.-12.6.2016 välisenä aikana. Kurssille ovat tervetulleita kaikki 9-19-vuotiaat junnut. Kurssilla tulet oppimaan pyörän hallintaa, tekniikkaa, saat huimasti lisää uusia kokemuksia sekä ennen kaikkea samanhenkisiä tovereita. Kurssi sisältää neljä tehokasta päivää tekniikkaa, alamäkeä, ylämäkeä, juurakoita sekä hauskoja hetkiä. Kurssilaiset jaetaan ikäryhmiin.
Kurssin ensimmäiset ajotunnit pidetään Märynummessa toisiimme ja pyörään tutustuen. Tekniikkarastien myötä opimme pyörän hallintaa ja käymme läpi oikeaoppista maastopyöräilyä luontoa kunnioittaen.
Kurssilla tulemme myös viettämään päivän Meri-Teijon rinteillä tutustumassa maastopyöräenduroon. Päivän aikana tulet oppimaan, miten ajetaan oikeaoppisesti rinnettä alas. Pääset näkemään seuran vanhempien kuskien ajavan huikeista paikoista ja pääset itsekin opettelemaan hieman enduron saloja seuramme ajajien opastuksella. Välillä käymme nauttimassa lounasta Matildan Marinassa.
Kolmas kurssipäivä pitää sisällään jo opittuja tekniikoita, joita kertaamme maastossa ohjaajien avustamina.
Neljäs kurssipäivä on retkipäivä. Päätämme kurssin retkeilemällä pyörillä lähialueen laavulle makkaranpaiston merkeissä. Retkelle lähdemme klo 11 ja takaisin saavumme noin klo 15.
Kurssipäivät:
Ke 1.6.2016 klo 17.30 – 20.00 Märynummi
Su 5.6.2016 klo 11.00 – 16.00 Meri-Teijo Action Park
Ke 8.6.2016 klo 18.00 – 20.00 Paikka ilmoitetaan myöhemmin
Su 12.6.2016 klo 11.00 – 15.00 Retkilenkki lähialueen laavulle, paikka ilmoitetaan myöhemmin
Kurssin hinta on 40 € sis. Meri-Teijo-päivän lounaan Mathildan Marinassa sekä retkipäivän eväät. Osallistuminen maksetaan tilille FI90 5152 0920 0138 49. Mainitse tilitapahtuman viestissä ilmoittamasi henkilön nimi sekä maininta Bike Academy 2016:sta.
Kurssille tarvitset mukaan maastokelpoisen turvallisen pyörän (ei jalkajarrullista), kypärän, käsineet, sään mukaiset vaatteet, juomapullon sekä rutkasti iloista mieltä!
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: www.hhcmb.fi / habanero.mountainbikers@gmail.com
Lisätiedot: heidi.turunen@gmail.com / 040-4451857
Ilmoittautuminen G-Form Enduro WarmUpiin on auennut
18.4.2016
Tervetuloa lämmittelemään Teijon poluille 7.5.2016.
Kilpailukutsu: G-Form_Enduro_WarmUp_2016_kilpailukutsu
Ilmoittautuminen kilpailuun (viimeistään 2.5.2016 23:59):
https://www.lyyti.fi/reg_2016/GForm_Enduro_WarmUp_5928
Ilmoittautuneet löytyvät :
https://www.lyyti.fi/e/?p=s&k=d8442aC3dfe52cC8E
Hissit pyörivät ainakin torstaina 5.5.2016 ja perjantaina 6.5.2016, ehkä myös 4.5.2016 illalla.
Tarkemmat ajat ja tiedot päivitetään lähempänä tapahtuman sivulle :
https://www.facebook.com/events/206836426358528/
Petteri Leivo on vuoden salolainen pyöräilijä
17.1.2016
Habanerojen Petteri Leivon vahvat otteet alamäkiajon ja enduron puolella jatkuivat kaudella 2015. Viikonlopulla Salohallissa julistettiin Salon vuoden urheilijat ja Petterin saavutukset nostivat hänet Salon vuoden pyöräilijäksi ja samalla hän oli Salon 10. parhaan urheilijan joukossa sijalla 7.
Enduron puolella Petteri kilpaili viimeistä vuottaan nuorten sarjassa, jossa hän voitti kauden neljä ensimmäistä kilpailua ja viimeinen kilpailu jäi väliin alamäkiajon MM-kilpailuissa sattuneen loukkaantumisen takia. Pisteytykseen laskettiin mukaan neljä parasta kilpailua, joten Petteri sai täydet pisteet ja voitti nuoren SM-kultaa. Yleisessä sarjassa sijoitukset olivat neljässä ensimmäisessä kilpailussa 1., 3., 9. ja 7. Näillä sijoituksilla Petteri nappasi samalla yleisen sarjan SM-pronssia.
Alamäkiajon puolella Suomi-cup käsitti kuusi osakilpailua, jotka Petteri voitti kaikki M18-sarjan osalta, ja voitti näin ollen cup-mestaruuden. Kauden keskellä ajettu Tahkon kilpailu toimi samalla SM-kilpailuna ja Petteri nappasi tästä M18-sarjan Suomen mestaruuden.